maanantai 23. kesäkuuta 2008

Korillinen kissoja ja unille valmis Rölli



Emännän ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen!

Karmeeta miten sitä tottuu aamujen kiireettömyyteen ja nautiskelee mahdollisuudesta vain olla ja möllöttää. Sirius ja Dobby ihmettelivät emännän aamu tohinoita ja hämmästyneenä moisesta riehumisesta päättivät näyttää mallia käpertymällä koriin pötkölleen. Emäntä haikeama puntaroi itsekin hetken mahdollisuutta palata takaisin unten maille ja loma fiiliksiin vaan eikä auta itku markinoilla. Töihin oli mentävä.


Röllikin asetteli aamusella tyynyjään uuteen asentoon ja nautti saadessaan aamulenkin jälkeen jäädä "lasten vahdiksi". Omalta paikalta oli hyvät näkymät kattien torkkupaikalle ja sieltä se saattoin heti pienenkin liikkeen nähdessään hivuttautua lähemmäs kurkkimaan mitä on tekeillä. Rölli on myyty, se suorastaan nauttii Siriuksen ja Dobbyn tarkkailusta, nuuskutuksesta ja perässä kulemisesta. Katit eivät oikein ymmärrä vielä Röllin leikkiin kutsun tarkoitusta, vaan livistävät kauemmas tarkkailemaan koiran aikeita. Röllin malttaessa varovasti tulla lähellä, antavat molemmat nuolla itseään ja Röllin töniä kuonollaan, uteliaina pojat nuuskivat takaisin.

Molemmat, sekä Sirius ja Dobby tulevat itse alakertaan kun kuulevat liikettä ja heräämis-ääniä. Iloiset aamu "määt" vaihdetaan emännän kanssa ja ruvetaa silmä kovana seuraanaan aamutoimien edistymistä ja yritetään kaikin voimin päästä osalliseksi emännä touhuamiseen. Hellaa on opittu varomaan ,sillä siitä seuraa vesisuihku ja emännän märmätystä, kuka sitä nyt vapaa-ehtoisesti haluaisi kastua.
Sirius tuntee hirvittävää himoa Röllin nappuloihin ja Rölli kipittää "hätääntyneenä" noutamaan emäntää, että "tee jotain, toi syö mun safkat". Niinpä Röllillä on nykyään kiire saada ruoka napaansa ennen kuin Sirius änkeää osingolle. Vettä Dobby ja Sirius suostuvat juomaan ainoastaan Röllin kiposta, vaikka omakin on tarjolla... mikä taika siinäkin lienee?

Ei kommentteja: