torstai 10. heinäkuuta 2008

Sirius tuumailee, Dobby seikailee ja Rölli ulvoo


Vapaa-päivä kului akkuja ladaten :) eli ei mitään tullut aikaan saatua. Ulkoiltiin kattien kanssa ja tällä kertaa pojat viihtyivät vajaan tunnin verran pihan ihmeisiin tutustuen. Sirius on varsinainen tuumailija, suorastaan näki miten sitä hämmästytti Dobbyn syöksyminen suinpäin toimintaan. Siinä vaiheessa kun Dobby kuikuili omenapuussa, Sirius laskeskeli, nousukulmia ja kitkan vaikutusta puuhun nousuun ja totesi selvästi, että koska kynsien leikkuusta on vasta muutama päivä, ei puuhun kannata kiivetä :0

Poseeraus onnistuu molemmilta, mutta kuvat ovat ihan erityyppisiä kun on kyseessä niin erilaiset persoonat. Siriuksesta saa niitä ruusun nuuhkinta kuvia kun taas Dobbysta tarjolla on enemmän toimintaa. Emännältä meinasi fleksit seota kun Dobby loikkasi kiipeily puuhiin (kun piti vielä sen kameran kanssakin sählätä ;0 )

Blogiimme on kiinnitetty huomiota ulkoimaita myöten :0 Olimme saaneet terveisiä ja kehuja Barcelonasta Espanjasta ja Singaporesta. Hämillämme moisesta kiitämme kauniisti kiinnostuksesta, hauska huomata että Sirius ja Dobby ovat saaneet ihailijoita muistakin kuin kissaihmisistä.

Rölli ei ollut riemuissaan poikien ulkoilusta, se vahti ikkunassa tiukasti poikien puuhia ja kun hävisimme näkyvistä alkoi sointuva ulvonta. Kaverit eivät saisi häipyä näkyvistä.
Sirius ilahduttaa Rölliä kiehnäämällä jalkojen välissä, puskien itseään jalkoja vasten niin kauan, että Rölli muksahtaa takamukselleen erittäessään kurkkia jalkojen välissä puikkelehtivaa kaveria. Harmittaa kun en ole siitä vielä kuvaa saanut otettua.

Katsokaa miten söpö on kissantassu! Kyllä sen alle vaan on mukava olla, vain mitä Rölli ?







2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sentään miten suloinen tassu! Aivan upea kaksikko, pakkohan täällä on käydä katselemassa mitä veljeksille kuuluu. Kaksikolla kun on niin mahtavat nimetkin!

DobbyCat kirjoitti...

Hei Perdita!

Kiitos vierailusta blogissamme :). Olipa yhteensattuma, luin juuri tänään jutun Perditan jengistä Kissafani-lehdestä. Linkitänkin kotisivunne blogiini, kävimme siellä kurkkimassa hienot sivut teillä.