perjantai 4. heinäkuuta 2008

Kissan päiviä ja murkkuja



Olen ilmoittanut pojat ensimmäiseen näyttelyyn! Näyttely on Vantaalla 23.8. Vähän hirvittää, mutta onneksi Saila lupasi tulla mukaan ettei tartte ihan ummikkona toheltaa :) Koska hetken pisti miettimään kun tutustuin näyttely kutsuun, että apua mitä ja mihin ja mitä tehdään.

Tätä kirjoittaessani aurinko hellii ja lämmintä on +28 astetta!Mun esikoinen, Juho, menee tänään ekaa kertaa Ruisrokkiin (15v)kavereittensa kanssa.Onneksi kissa vauvat eivät voi järkyttää emännän mielenrauhaa kasvamalla niin isoksi, että painuvat pois vahtivan silmän alta. Nuori katsoo vaan kärsivän näköisenä mutsia, kun yrittää selittää, että varo sitä ja muista sitten ja yhdessä liikutaan, ketään ei saa jättää mihinkään ja olette sitten ajoissa hakupaikalla ym. Oman vanhenemisensa huomaa parhaiten lapsistaan. Eilisen pallerot kasvavat itsetietoisiksi nuoriksi, hyvä niin vaikka vähän haikeaakin se on. Onneksi Sirius ja Dobby jäävät pallutettavaksi mielellään :)

Siis niin ihanaa on aamusella herätä, kun katit kehrää sängyssä ja sanovat huomenensa ihanasti määkäisten. Ylös nousua haluaisi pitkittää ja jäädä palluttelemaan poikia, mutta onneksi Sirius kiljukaula pitää huolen siitä, että kun kerran ollaan herätty niin sapuskaa sassiin meille. Se hyrisee ja kerhäilee ja juoksee sitten yläkertaan aamutoimille ja sitten tullaan huutamaan keittiöön että "nau ja mää, ylhäällä ei ollut mitää syötävää, hopi hopi emäntä".


Villikot seuraavat minua, joka aamu suihkuun. Eivät sentään ihan suihkuun saakka, mutta turvallisen välimatkan päästä kommentoidaan "että onko tuollainen ylenmääräinen veden kanssa läträminen oikein terveellistä". Kun suihkut on hoidettu loppuun alkaa jännittävä ottelu liukkaalla kylppärin lattialla kun pojat pelaavat pyykkipojan kanssa ja rynnistävät saunanlauteille ja pois ja välillä halaamaan emännän jalkoja. Meikkaa ja föönaa siinä sitten ;) kun ympärillä pyörii kissa olympialaiset, lajeina : pyykkipoika kiekko, laude ravit ja vapaapaini kissan tapaan sekä pyykkikori loikka (hyppää wc-pöntöltä avonaiseen likapyykki koriin ja varasta sukka ja lähde muristen pakoon ettei kaveri saa sinua kiinni).

2 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Kiva, linkitän! Olen ottanut tehtäväksi linkittää kaikki mielenkiintoiset itämaisblogit ;)

Onpas söpöjä otuksia. Itse olen suurella todennäköisyydellä ottamassa elokuussa valkeaa Balineesi pentua, punanaamio oli ensin kyllä kiikarissa, mutta nyt kävi näin.
Minullakin elämäni ensimmäiset näyttelyt edessä, saapi vain nähdä, että kuinka pitkän ajan päähän. Riippuu millon pk seudulla järkkäillään kisoja ja vienkö vasta kastraation jälkeen xP

Aijon kuitenkin tulla vantaan ja helsingin syksyn näyttelyihin uumoilemaan ja tutustumaan etukäteen. Aivan ihana nimi muuten: Dobby 8')

DobbyCat kirjoitti...

Hei kiitos Cutte vierailusta blogissani :)
Dobbylta ja Siriukselta terkkuja Nupulle, jäämme katsomaan miltä Shiva näyttää. Jos tulet Vantaan näyttelyyn katsomaan tule ihmeessä moikkaamaan.